Tokioon tutustumista

by Mari in Suomeksi | Leave a comment / Kommentoi  

Ensimmäisen jetlagista ja matkustamisesta toipumiseen käytetyn päivän lisäksi meillä oli Tokiossa käytettävissä kolme kokonaista päivää. Sinänsä se ei ole Tokion kokoiseen kaupunkiin missään nimessä tarpeeksi, mutta toisaalta täysin riittävästi tärkeimpien nähtävyyksien kiertämiseen ja Japani-fiiliksen nostattamiseen. Tokio on valtava. Kaupungin keskusta-alueen kiertävän Yamanote-junalinjan (linja kiertää siis ympyrää vasta-ja myötäpäivään) pituus on 35 kilometriä, mutta se ei kerro puoltakaan totuutta. Meidän hostelli oli tuon linjan ulkopuolella ja sijaitsi kuitenkin vielä periaatteessa täysin keskustan liepeillä. Jokainen kaupunginosa on oma pieni maailmansa ja kaupunginosat Read More

Ensimmaiset Japanin tunnit

by Mari in Suomeksi | Leave a comment / Kommentoi  

Time flies when you’re having fun 🙂 Olemme olleet Japanissa siis jo kuusi päivää, uskomatonta miten nopeasti aika on mennyt. Lensimme Lontoosta suoraan Tokioon kevyen 12 tunnin lennon. Sinänsä siis toki mukavaa, että lento oli suora – ei tarvinnut vaihdella koneita eikä venailla kentillä, mutta 12 tuntia yhteen menoon lentokoneessa ei ole mulle mieluisin tapa viettää aikaa. En tykkää koneen ilmasta, vatsa tulee aina kipeäksi eikä oma viihdeyksikkö leffoineen a) joko toimi b) toimii miten sattuu tai c) sisällä mitään Read More

Matka alkaa

by Mari in Suomeksi | Leave a comment / Kommentoi  

Matkamme alkoi lähtöitkuilla. Sanoimme sunnuntaina haikeat heipat omalle ihanalle kodillemme ja vietimme viimeisen yön vanhemmillani Kangasalla. Järjestely oli erittäin toimiva, sillä tällä tavoin jouduimme pakkaamaan rinkkamme 90 % valmiiksi jo lauantaina ja sunnuntai-aamuna, mikä helpotti huomattavasti maanantain lähtövalmisteluja. Kyllä mä aikaiseksi kauhean dilemman silti sain; tällä kertaa takista, käsimatkatavaralaukusta ja hupparista. Mutta ainakin valinnan varaa oli siinä vaiheessa enää aika vähän. Lähtöitkut tulivat tietysti sunnuntaina ja maanantaina rakkaita hyvästellessä – puoli vuottahan menee lopulta älyttömän nopeasti, mutta varsinkin äidille lähtömme Read More

Flying and why I hate it

by Mari in Thoughts and stories | Leave a comment / Kommentoi  

We started our around-the-world-trip with a series of flights. First from Tampere to Stockholm, where we changed planes. Then Stockholm to London, where we had an overnight stop. And then a nice 12-hour flight from London to Tokyo. Funnily enough the London-Tokyo flight crossed over Finland’s airspace making us wonder why we couldn’t just be picked up from Tampere since we flew over it anyway.

Kiireinen lokakuu

by Mari in Suomeksi | 2 comment / kommentit

Huh. Jostain syystä lokakuut ovat lähivuosina olleet mun elämässä vuoden kiireisimpiä kuukausia. Vuonna 2009 tein lähtöä Uuteen-Seelantiin, olin juuri tavannut Villen ja korviani myöten rakastunut. Vuonna 2010 etsimme yhdessä kuumeisesti omaa asuntoa vuokra-asunnon lähtiessä yllättäen alta ja kiersimme näyttöjä harva se päivä. Vuonna 2011 asuntomme kylppäri meni remonttiin ja muutimme väliaikaisasuntoon ja puoliksi asuimme rautakaupoissa. Tänä vuonna suunnittelimme yhdessä Villen kanssa maailmanympärimatkaa, olin juuri juhlinut kolmekymppisiäni ja Ville kruunasi kolmevuotispäivämme kosimalla. Onnellisia kuukausia kaikki, sellaisia hyviin asioihin johtaneita kuukausia, mutta Read More

Barcelona – Gaudi, tapas, street art and more

by Mari in Destinations | Leave a comment / Kommentoi  

I visited Barcelona in the spring of 2009. It was my very first trip to Spain; somehow I had managed to avoid Spain to that day (not on purpose though, I’d had nothing against going to Spain, but for some reason just never had the chance nor made the effort). From all of Spain, Barcelona was definitely the place I most wanted to go to so I was very much looking forward to the trip in April 2009.

Finland vs. Sweden

by Mari in Thoughts and stories | Leave a comment / Kommentoi  

Have you heard of the quarrel between The Netherlands and Belgium? Or about the one between Australia and New Zealand? Those are quarrels that usually happen between two nations that share a border or are otherwise situated geographically close together. And usually the quarreling partners are also nations that are somewhat alike in customs, culture and heritage. A quarrel (or a bicker if you will) in this case is more like a quarrel between brothers or sisters, I’d say. Nasty Read More