Tapani mukaan saavuimme uuteen kohteeseen jälleen aikasta lailla mitään etukäteen paikasta tietämättä. Tai no, mitään on aika tiukasti sanottu, tiesin mä nyt jotain, kuten että Hawaii muodostuu useasta saaresta, on yksi USAn osavaltio, lämpötila on vuoden ympäri lämmin, maa on tuliperäistä, Mauilla voi nähdä tähän aikaan vuodesta paljon valaita ja O’ahulla kilppareita. Ja sinänsä tämä on kaiketi paljon, sillä eräs täällä tavattu jenkki ei tiennyt edes, että Maui on oma saarensa tai että edes sijaitsee Hawaijilla…Ja tottakai monta muutakin pientä asiaa oli tiedossa; Pearl Harbourit, Waikikit jne, mutta yksi sellainen aika  perustavanlaatuinen seikka oli jäänyt selvittämättä tai ymmärtämättä: Hawaijin saaret on ISOJA.

Näin jälkikäteen tuntuu tietty vähän hassulta, että saatoin tuollaisen seikan jättää huomioimatta. Mutta puolustukseksi täytyy sanoa, että ensinnäkin olin tulossa saarille ja paratiisiin ja kun nämä kaksi asiaa yhdistää mun mielessä niin saa tulokseksi Fijin. Fijin saaret oli pieniä, suuren osan niistä pystyi kiertämään kävellen ympäri. Toisekseen Hawaijin yksi saarista on nimetty Big Islandiksi. Joten jos yksi on iso, niin eikös muut ole sitten pieniä? Lisäksi olimme vastaikään vierailleet maailman suurimmissa kaupungeissa, Singaporessa ja Soulissa – niihin verrattuna saarien täytyy olla pieniä. Ja Hawaii on yksi USAn pienimmistä osavaltioista; jälleen ennakkokäsitys pienestä vahvistettu.

Boy, was I wrong. Hawaijilla asuu yhteensä yli 1,3 miljoonaa ihmistä ja niistä 3/4 O’ahun saarella. Meidän nykyisestä majapaikasta ajaa 45 minuuttia Honoluluun osittain kuusikaistaisella moottoritiellä. KUUSIKAISTAISELLA. Ja 45 minuuttia, vaikka kartalla välimatka on noin 1/4 koko saaren pituudesta. Etukäteen lueskelimme, että O’ahun julkinen liikenne on äärettömän kätevä, ja että Mauin vastaavakin toimii ihan ok ja olimme kovasti ajatelleet käyttävämme vain julkista liikennettä saarilla kulkemiseen. Jo ensimmäisen Mauin päivän jälkeen totesimme, että ei tule kesää, pakko täällä on auto olla. Mauilla tehtiin yhden päivän bussireissu 20 mailin päähän, matka kesti suuntaansa reilun tunnin. O’ahulla tänne meidän majoitukseen tulisi bussilla Honolulusta noin 1,5 tuntia. This place is huge.

Eilen ajeltiin saaren pohjoisrannalle katselemaan isoja aaltoja – talvi on siellä parasta surffausaikaa ja aallokko silloin suurimmillaan. Oli ihan mahtavaa seurata, kun surffausprot näytti taitojaan – mä en ole nähnyt niin suuria aaltoja missään, en edes Ausseissa, jossa surffaaminen on kuitenkin melkein yhtä kansallislaji kuin täälläkin. Ei ihme, että Hawaijia pidetään surffikulttuurin ylimmäisenä mekkana. Uimaan tuolla ei päässyt, enkä kyllä olisi uskaltanutkaan, niin mahtavia oli tyrskyt. Myös meidän boogieboardaaminen jäi siis odottamaan toista hetkeä.

Täällä O’ahulla ollaan tuon eilisen reissun lisäksi käyty kävelemässä Waikikilla pitkin sitä kuuluisaa rantabulevardia, ihailtu vanhoja hotelleja ja jopa hetki nautittu auringosta rantsussa. Lisäksi ollaan snorkailtu Hanauma Baylla, joka on O’ahun kuuluisimpia snorklauspaikkoja, suojeltu kraaterin pohjaan muodostunut koralliriutta. Sinne mennessä jokaisen piti katsoa “opastus”video, jossa kerrottiin lahdelmassa snorklaamisen säännöt – basicit, kuten älä ruoki kaloja äläkä astu riutan päälle. Surullisinta oli, että tyypit käveli riutan päällä aivan koko ajan ja joka paikassa. Videosta ja lifeguardien kuulutuksista huolimatta. Pisti niin vihaksi, että oli pakko laittaa palautetta – ei sillä, että se mitään hyödyttäisi ja eihän lisävalvonta ihmisten tyhmyyttä poista, mutta oma pää ei vaan voi käsittää, miten joku voi olla niin tyhmä. Vahingot ovat erikseen; joskus aalto vaan vie niin lähelle riuttaa, ettei törmäystä voi välttää, mutta ihmisten käytös tuolla oli niin välinpitämätöntä ettei mitään rajaa. Näimme monen kävelevän pitkin riuttaa monta metriä paremman snorklauskohteen perässä. Riutan muodostuminen kestää tuhansia vuosia – tosi siistiä, että jonkun mielestä hänellä on oikeus tuhota se parissa sekunnissa oman snorklauskokemuksensa parantamiseksi.

Itse snorklaus oli pitkästä aikaa kivaa ja nähtiin paljon kivoja kaloja. Kilppareita ei tuolla kuitenkaan onnistuttu näkemään ja vesi oli lisäksi aikasta kylmää, joten kovin kauaa kerrallaan ei edes pystytty vedessä viettämään. Toivottavasti päästään vielä vuokravälineitämme uudelleen kuitenkin jossain käyttämään.

Muut päivät ovatkin sitten täällä menneet joko majoituspaikasta toiseen muuttaessa, laiskotellessa (tai no, ei me ihan kauheesti olla laiskoteltukaan), ihmetellessä, ruokakaupassa (joka olisi tosi kivaa ajanvietettä – ihanaa shoppaila itse – jos itse ruoka ei olisi niin pirun kallista) ja kulttuurishokista toipuessa. Ja käytiin me yksi iltapäivä lenkillä – Diamond Headin majoituksen lähellä kaikki tuntuivat urheilevan, joten eihän me voitu jäädä huonommiksi 🙂

Diamond Headilta jäätiin kaipaamaan kovasti omaa keittiötä ja grillauksia, grillattiin siellä joka ilta, nam. Täällä Kahumanassa ollaan kyllä viihdytty, paikka on todella kaunis, mutta vähän liian kaukana liikkumiseen ja nähtävyyksien katsomiseen. Tänään päätettiin pitää välipäivä ja vain kirjoitella ja tehdä varauksia, pestä pyykkiä. Mikä jättää meille sitten enää pari päivää nähtävyyksien näkemiseen. Olin niin kuvitellut, että kaksi viikkoa Hawaijilla tarkoittaa monen päivän biitsiputkea ja laiskottelua, mutta täällähän olisi tekemistä ja näkemistä vaikka kuinka paljon, melkein harmittaa ettei millään ehdi kaikkea tekemään. Toisaalta, eipä kyllä riittäisi rahatkaan tehdä kaikkea.

Mantereelle siirtymistä odotan jossain määrin tosi innolla, jossain määrin isolla jännityksellä. Länsirannikollehan meillä on varattuna kolme viikkoa ja koko ajaksi on varattuna auto (California oltiin suunniteltukin ajelevamme, tämä Hawaijin autovuokraus vain tuli yllätyksenä) ja tarkoituksena on nähdä Grand Canyon, Las Vegas, Los Angeles ja San Francisco ja paljon siitä ympäriltä. Mitään muuta ei ole auton lisäksi vielä buukattuna kuin NHL-peli: mennään Anaheimissa 1.3. katsomaan Ankat vastaan Minnesota Wild, should be loads of fun 🙂

Autoilusta vielä sen verran ennen kuin lopettelen tältä erää, että siihenkin meidän on ollut vaikea tottua. En sitten tiedä, onko kyse osittain siitä, ettei meillä kotonakaan ole autoa, mutta vaikka tiet ovat hyvät, opasteet englanniksi ja jonkinmoinen karttakin olemassa niin me ei meinata tulla Villen kanssa toimeen auton sisällä. Mä annan huonoja ohjeita, joita Ville ei kuuntele. Jonka jälkeen mä mutkutan ja Ville äksyilee. Toivon mukaan tilanne paranee tuolla mantereen puolella ja opitaan autoileen sivistyneesti 😉