Huomioita Japanista ja japanilaisista



Jonkin verran olen nyt Tokiosta ja reissumme etenemisestä ehtinyt kirjoittelemaan, seuraavaksi taitaa olla Japani-huomioiden aika. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että mitään ihan hirmuista kulttuurishokkia emme ole kokeneet. En minä, eikä Villekään, joka ei kuitenkaan ihan kovin kauheasti ole eri kulttuureihin joutunut törmäämään. Kai se on kiinni asenteesta ja omasta suhtautumisesta. Me tultiin tänne tutustumaan Japaniin, ei Japanin täydy tutustua meihin.

Kieli”muuri”

Japanilaiset puhuvat erittäin rajoitetusti englantia. Sanon näin, koska olemme oikeastaan törmänneet ainoastaan japanilaisiin, jotka puhuvat englantia ja puhuvat hyvin tai japanilaisiin, jotka eivät puhu englantia ollenkaan. Yllättävää kyllä, tämä ei ole oikeastaan muodostunut ongelmaksi ollenkaan, sillä japanilaiset ovat yksi ystävällisimpiä kansoja, joihin mä olen törmännyt. Vaikkei yhteistä kieltä löydykään, niin elekieli on sujuvaa ja jos et sitä ymmärrä niin tullaan näyttämään vaikka kädestä pitäen, koko ajan hymy huulilla. Kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa, että olisi itse jotenkin tyhmä tai ymmärtämätön; kyllä he tajuavat ettemme me ymmärrä heitä ja paikkaavat sen, etteivät ymmärrä meitä niin hyvin kuin osaavat. Jännä on ollut kuitenkin huomata, miten itsestäkin tulee mykkä ja kaksisanainen, kun vastapuoli ei ymmärrä. Tulee itsekin viitottua sen sijaan, että yrittäisi edes puhua englantia. Ja olemme törmänneet hyvin englantia puhuviin ihmisiin mitä omituisimmissa paikoissa: ruokakaupassa Tokyo Baylla (suhteellisen kaukana keskusta-alueelta) kassalla meitä palvellut nainen puhui paremmin englantia kuin me, Kyotossa junassa ihana pappa jutteli kanssasi pitkät pätkät Japanissa lomailusta ja Suomi-kiinnostuksestaan. Ihania ihmisiä ovat.

Oikeastaan kaikki ympärillä on japaniksi, mutta esimerkiksi juna-asemilta löytyy hienosti englannin kielinen teksti japanin alta. Samoin junissa kuulutukset tulevat englanniksi ja näkyvät myös vaunujen näytöillä. Mainoksissa on rajoitetusti englantia ja usein ravintoloiden ikkunoissa on ainoastaan teksti “We have english menu” mutta ei varsinaisesti muuta tietoa ravintolan tarjonnasta. Onneksi muutamissa ravintolatyypeissä on tyypillistä esitellä ruokalista näyteikkunassa olevien muoviruokien muodossa – very appetizing (not) mutta erittäin kätevää kyllä. Mainoksien osalta olemme tulleet tulokseen, että se, ettemme osaa lukea jokaikistä neonvaloissa vilkkuvaa mainoskylttiä ja junan seiniä peittävää mainosta, pelastaa meidät itse asiassa suurelta infoähkyltä, kuten tuossa ekassa Tokio-postauksessa totesin. Oleminen on jotenkin helpompaa, kun informaatiotulva on pienempää.

Julkinen liikenne

Vielä reilu vuorokausi sitten olin sitä mieltä, että Japanin julkinen liikenne on maailman tehokkainta. Lähinnä siksi, että on käsittämätöntä kuinka kokoelma yksityisiä ja valtion omistamia juna- ja metrolinjoja voi toimia yhteen niin saumattomasti. Aluksi esimerkiksi Tokion julkinen liikenne vaikutti aivan käsittämättömän vaikealta: maksu määräytyi sen mukaan, mitä linjaa käytit ja mille asemalle olit menossa sen sijaan, että käytössä olisi ollut esimerkiksi Lontoon tai Pariisin malli matkustusvyöhykkeistä. Mutta jollain kummalla tavalla tämäkin malli toimi. Asemalla ostit lipun sinne minne olit menossa englantia puhuvasta ja näyttävästi automaatista ja sitten hyppäsit junaan. Simple. Yhtä kätevästi tuntuivat toimivan myös pitkän matkan junat. Ostimme jo Suomessa Japanin kansallisen rautatieyhtiön myymät Japan Rail Passit, sillä kaiken lukemani perusteella jo pelkästään matkat Tokio-Kioto-Tokio tulivat maksamaan passin verran ja meidän oli tarkoitus matkustaa kuitenkin vielä vähän enemmän maan sisällä. Kävimme vaihtamassa passit etukäteen asemalla ja sen jälkeen voimme periaatteessa hypätä mihin vain pitkän matkan junaan maksutta. Olemme kuitenkin jonkin verran varailleet istumapaikkoja, sillä myös paikan varaaminen on passilla maksutonta.

Fiilikset juokkoliikenteen tehokkuudesta ovat kuitenkin nyt Kiotoon saavuttuamme hieman muuttuneet. Kioton julkinen liikenne tuntuu perustuvan busseihin eikä ole lähellekään yhtä tehokkaan tuntuinen järjestelmä kuin Tokion vastaava. Lisäksi jonkin verran nyt pitkän matkan junamatkojen hintoja seurattuamme näyttäisi siltä, että Japanissa pystyisi matkustamaan edullisemminkin kuin luotijunia (Shinkansen) käyttäen, jolloin matkat toki kestäisivät kauemmin (esim. Tokio-Kioto Shinkansen noin 3 tuntia versus Tokio-Kioto bussi tai expressjuna 8 tuntia), mutta tulisivat luotijunia edullisimmiksi.

Kioton julkiselle liikenteelle täytyy kuitenkin hieman antaa anteeksi se, että kaupunki on kehittynyt vuosisatojen saatossa eikä pyrähdyksessä kuten Tokio eli suunnitelmallista joukkoliikenteen kehittämistä ei samassa määrin ole voit tehdä.

Japani: elektroniikan ja teknologian edellakavijamaa

No ei todella ole. Se, että vessanpöntön rengas on lämmitetty ja että erilaisista nappuloista saa pöntön pitämään mm. huuhteluääntä, soimaan ja toimimaan bidesuihkuna ja se, että jopa perinteiset japanilaiset kyykkyvessat on posliinisia altaita, joissa on liiketunnistin huuhtelua varten, ovatkin sitten ne about suurimmat teknologiaihmeet mitä täällä on nähty. Niin ja se, että liikennevalot visertää kuin linnut. Muuten emme ole nähneet yhtäkään erikoista vempainta tai puhelinta tai soitinta tai mitään vastaavaa, joka jotenkin eroaisi Suomessa käytössä olevista laitteista. Tämä on ollut ehkä minulle suurin Japani-kupla, joka on tämän reissun aikana puhjennut. Onhan täällä paljon liiketunnistimella toimivia liukuovia, mutta c’mon, tilaa on niin vähän ja kaikki ovat niin hygieniafriikkejä, että tietysti ne on liukuovia ja tietysti ne avautuu koskematta!

Mut siis noi vessanpöntöt on kyllä hauskoja 😉

Ruokakulttuuri

Olemme kokeneet Japanissa olon aikana aika erikoisiakin ruokailukokemuksia ja erikoisia ruokalajeja. En voi sanoa, ettäkö kaikki olisivat välttämättä olleet varsinaista herkkua ja olen jopa omaa kulinaristin leimaani alkanut epäilemään, kun välillä on vaan ollut ihan pakko jättää jotain väliin, mutta aika rohkeasti olemme kuitenkin japanilaiseen ruokakulttuuriin sukeltaneet. Jo aiemmin mainittujen okonomiaykin ja food courtilta ostetun sushin lisäksi olemme syöneet mm. automaattinuudelikuppilassa (oma ruoka-annos valittiin näyteikkunassa olevien muoviruoka-annosten mukaan, maksettin automaattiin, joka tulosti lipukkeen, joka annettiin kuppilassa palvelevalle miehelle, joka sitten tarjoili ostetun tuotteen. Erittäin, erittäin erikoista, mutta ruoka oli halpaa ja täytti lounasvatsamme. Toinen jännittävä kokemus oli ns. sushi train-ravintola, jossa valittiin edessä pyörivältä hihnalta sushiannoksia ja syötiin niin paljon kuin maistui ja lopuksi maksettiin syötyjen lautasten määrän mukaan (erivärisillä lautasilla oli myös eri hinnat). Ehkäpä erikoisimmat ruokailukokemuksemme tulivat kuitenkin eteen vasta Takaymassa, jonne suuntasimme Tokiosta, mutta niistä lisää tulevassa Takayama-postauksessa.

Okonomiyaki

Ville nauttii nuudeleita oikeaoppisesti meidän vikana Tokio-päivänä. Vieressä okonomiaykia.

Sushi Train

Sushia liukuhihnalta, ainut hyvä juttu Akihabarassa.

Kaiken kaikkiaan ruoka on ollut majoituksen lisäksi tietysti suurin menoerämme ja ruokaileminen on Japanissa ollut kallista. Olemme muutamia kertoja syöneet lounaan yhteensä noin kympillä (eli siis kahden hengen safkat tuohon hintaan), mutta muutamia kertoja hinnaksi on tullut 20-30 euroa ja se ei näin budjetilla matkustavalle ole enää mitenkään erikoisen edullista ja siinä Japanin hinnat todella tulevat esille. Toisaalta, enpä tiedä kuinka monesta paikasta Suomessakaan ruokaa kahdelle hengelle alle kahdenkympin saisi eli sinänsä ollaan Japanin kanssa hyvinkin samalla linjalla. Itse kokkaaminen on siinä mielessä hieman hankalaa, että vaikka hostelleissa keittiöt ovatkin helposti olleet käytettävissä, ei paikallisissa pienissä ruokakaupoissa (jotka ovat hieman ärrää suurempia) ole oikein tarjolla kovin erikoisia tai monipuolisia ruoka-aineita. Mutta itse tehty salaatti on aina välillä maistunut kyllä aika taivaallisen hyvältä kaikkien erikoisuusmakuelämysten jälkeen.


by Mari in Suomeksi

Add a comment / Kirjoita kommentti