Homestay-yön jälkeen matka jatkui kohti Nong Khiawia, josta ei jälleen ollut mitään ennakkokäsityksiä tai -odotuksia. Ajomatka oli jälleen ”ihan kiva”, aivan käsittämättömän upeita maisemia. Loppuosa matkasta oli kylläkin niin surkeaa tietä, että 85 kilometrin matkaan käytettiin 3 tuntia, mutta kuskimme oli todella taitava ennakoimaan kuoppia, joten ihan kamalaa hyppyytystä matka ei kuitenkaan ollut. Matkalla pysähdyttiin mm. Hmong-heimon kylässä (Laosissa on joidenkin laskelmien mukaan jopa yli 130 eri vähemmistöryhmää tai -heimoa) heittelemässä palloa kylän tyttöjen kanssa. Tytöt olivat pukeutuneet perinteisiin kansallisasuihin ja paikallinen oppaamme kertoi meille kaikenlaista lisätietoa ko. heimosta. Mielenkiintoista oli esimerkiksi heidän tapansa valita puoliso: poika heittää pallon tytölle, josta tykkää ja tyttö voi päättää ottaako pallon kiinni vai ei (jos ottaa niin ehkä tykkää pojasta myös). Riippumatta siitä, ottiko tyttö pallon kiinni vai ei, poika sitten ”kidnappaa” tytön kotiinsa ja pitää siellä vankina kolme päivää ja kolme yötä. (Kidnappaus voidaan siis tehdä, vaikka tyttö olisi osoittanut palloleikissä, ettei ole kiinnostunut – jos poika tykkää tytöstä, on hänellä oikeus tämä kidnapata). Jos tyttö ei ole liitosta innostunut voi hän yrittää karata talosta. Kolmen päivän jälkeen pojan ystävät käyvät tiedustelemassa tytön vanhempien kantaa avioliittoon ja jos tytön vanhemmat ovat puolesta, käytännössä tytön täytyy mennä ko. pojan kanssa naimisiin. Jos vanhemmat ovat liittoa vastaan, avioliittoa ei todennäköisesti järjestetä, mutta tytön täytyy silti karata pojan talosta (tässä tilanteessa karkaaminen on kuitenkin tehty helpoksi). Erikoista touhua, mutta ei sentään järjestettyjä avioliittoja niin kuin jossain päin maailmaa.

Toinen hauska pysähdys matkalla oli Laosin kambodzalaisten kylässä, jossa oli meneillään uuden vuoden juhlinta (jostain syystä laosilaiset juhlivat uutta vuotta samaan aikaan kuin me joulua, vaikkakin Lonely Planetin mukaan heidän uuden vuoden juhlintansa pitäisi sijoittua huhtikuuhun…) ja koska Laosissa saa aina piipahtaa kylään ja juhliin saa aina liittyä ilman kutsua, osallistuimme juhlintaan hetken ajan tanssimalla Lao-tyyliin (oikeasti, laosilaisiin verrattuna kaikki suomalaiset ovat järjettömän hyviä tanssijoita, jopa ala-asteen limudiskossa tanssitaan paremmin kuin mitä laosilaiset tanssii) ja juomalla Lao Laosta (laosilaista viskiä) tehtyä makean viinin makuista käynyttä alkoholijuomaa pitkällä pillillä saviruukusta. So much fun 😀

Nong Khiawissa meillä oli majoituspaikka joen rannassa ja bungalowin partsilta esteetön näkymä joelle ja vuorille. Oh, heaven. Sillä partsilla olisi voinut viettää illan jos toisenkin; harmi kun seuraavana päivänä piti jatkaa matkaa. Illalla käytiin porukalla syömässä intialaisessa ja juotiin tietysti Beerlaoa.

 

 

 

Seuraavana aamuna herättiin jouluaattoon. Jotenkin jouluinen fiilis oli kuitenkin kaukana: parin päivän mittaan oli kokenut niin paljon kaikkea uutta ja outua ja upeaa, että joulu tuntui jotenkin niihin kokemuksiin verrattuna aika laimealta. Ajomatka Luang Prabangiin oli jälleen upea ja matkalla vaivuin useasti ajatuksiini vihreitä ja kallioisia vuoria katsellessani. Maailma on niin kaunis ja niin upea. Oikeasti on. Voi kun sen muistaisi ja osaisi arvostaa sitä, että on saanut mahdollisuuden tehdä tällaisen matkan ja kokea kaiken tämän. Muistaisi arvostaa sitä etuoikeutta, että on olemassa, hengittää, elää ja matkustaa. Mikä etuoikeus onkaan olla syntynyt tähän maailmanaikaan, jolloin kaikki maailman kolkat ovat vain lentomatkan ja oman uskalluksen päässä.

Matkalla Luang Prabangiin pysähdyimme Pak Oun buddha-luolilla ja vaikka luolat itsessään eivät olleet erikoisia niin oli siistiä hypätä long boatin kyytiin ja lipua pitkin Mekong-jokea kohti Luang Prabangia. Olisi ollut vielä siistimpää, jos olisi ollut enemmän vaatetta mukana, tuli aika viileä paatin kyydissä. Tykkäsin tästä matkan osuudesta etenkin siksi, että jos emme olisi ottaneet Strayn bussia pohjoisen kautta Luang Prabangiin, olisimme todennäköisesti kulkeneet sinne slow boatilla kaksi päivää pitkin Mekongia sieltä samasta rajanylityspaikasta, mistä mekin siirryimme Laosin puolelle. Toisaalta tuon laivamatkan missaaminen harmitti, se on aika ikoninen reissaajakokemus, mutta tämä lyhyt siirtyminen Pak Oulta Luang Prabangiin antoi jo kyllä hieman fiilistä joella reissaamisesta ja näin jälkikäteenhän en missään nimessä olisi vaihtanut pohjoisen kokemuksia tuohon laivareissaamiseen.

 

Luang Prabangiin saavuttaessa meille annettiin mahdollisuus lähteä lisämaksusta Strayn bussilla Kuang Sin vesiputoukselle, joka on yksi Luang Prabangin ykkösnähtävyyksistä, vaikka sijaitseekin yli 30 km päässä kaupungista. Koska koko bussiryhmämme oli menossa ja koska vesiputoukset nyt ylipäätään ovat aika siistejä, lähdimme tietysti mukaan. Tätä ennen meillä oli noin puoli tuntia aikaa heittää kamat hostellille ja vaihtaa vaatteet, hankkia jotain haukattavaa ja käydä nostamassa rahaa. Tiedustellessamme hostelillta lähintä automaattia, respan tyttö ystävällisesti näytti sen kartasta, mutta tietäen jo meidän aikataulumme, sanoi heti, että ette te taida siellä ehtiä käymään. ”Kuinka paljon tarvitsette rahaa?” hän kysyi ja me oltiin vähän suu auki, et tota jotain 200 000 kipiä. Tyttö nappasi kassasta 300 000 ja antoi ne meille käteen, ottakaa tästä, hän lainaa. Me oltiin vaan et ööö….kiitos. Oltiinhan me jo tunnettu noin 20 minsaa ja just saavuttu, ei maksettu huonettamme, ei vietetty yhtäkään yötä ja tyyppi tuosta vaan lainaa meille 30 euroa. Erittäin tyypillistä Laota, ja erittäin suloista – käsittämätöntä luottoa ja anteliaisuutta. Toivottavasti laosilaiset eivät koskaan muutu.

Vesiputous oli mahtava. Jotenkin täydellinen tapa viettää jouluaattoa. Facebookissakin ollut kuva (alla) on otettu tuolta putouksilta. Vesi oli uskomattoman turkoosin-valkoisen-vihreää ja putouksen alaosissa sai uida ja kahlata, ylempänä oli sitten upeat, oikeasti korkeat putoukset. Leikittiin nuoria ja kiivettiin myös ylös puuhun, josta sai heilauttaa itsensä liaanilla keskelle allasta ja tiputtautua alas. Olihan se ihan kivaa muuten, mut nenään meni vettä ja käteen sattu ja jalat kramppasi.

 

 

 

 

Vesiputouksilta pois tullessa sanottiin heipat bussimme väelle, sillä suurin osa heistä jatkoi matkaa heti seuraavana päivänä ja me jäätiin Luang Prabangiin viideksi yöksi. Mitään elämää suurempia ystävyyssuhteita bussin ihmisistä ei tullut, mutta oli mukavaa viettää aikaa isommalla porukalla muutaman päivän ajan. Porukassa oli australialainen perhe, joka oli kolmen viikon lomareissussa Thaimaa, Laos, Kambodza -akselilla poppoolla vanhemmat ja noin 11- ja 13-vuotiaat lapset, poika ja tyttö – todella inspiroivaa nähdä, että tuollaisen erikoisemmankin reissun voi tehdä lasten kanssa, tyypit olivat mahtavalla asenteella liikenteessä.

Jouluaattomme jatkui välipalan (hieman erikoisemmat joulukinkut) muodossa ja illan puhelulla kotiin. Iskä näytti nettikameran välityksellä jouluruokia ja kattauksia, vähänkö tuli nälkä. Taitavat jouluruoat maistua ensi vuonna aika nannalta. Meidän jouluaaton illallisesta muodostui kyllä myös aika spesiaali. Päädyttiin respan suosituksesta erääseen suhteellisen vahvasti turisteille suunnattuun ravintolaan, jossa tilasimme kalkkunagrillisetin Lao-tyyliin. Tietämättä ollenkaan mitä oli luvassa, alkoi pöydässämme tapahtua. Ensin käytiin nappaamassa pyödän keskiosasta pala pois. Sitten tilalle tuotiin sangollinen kuumia, punaisena hehkuvia hiiliä ja niiden päälle metallinen kupera paistolevy. Sen jälkeen pöytään ilmestyi ruoka-astioita: yksi lautanen täynnä lihaa, kulho täynnä kasviksia, nuudeleita, kananmunia, chilejä, valkosipulia ja mitä kaikkea. Olimme ilmeisesti hieman hoomoilasen näköisiä, sillä tarjoilija otti ohjat käsiinsä ja alkoi auttamaan meitä homman alkuun panemisessa. Kuperan paistolevyn reunoille kaadettiin maustelientä, johon upotettiin sitten x-määrä nuudeleita ja kasviksia; joukkoon rikottiin tietysti myös kananmunat. Paistolevyn kupera osa voideltiin isolla possunrasvapalalla ja sen jälkeen siihen lätkittiin lihat paistumaan. Ja siitä sitten noukittiin kypsyneet lihat lautaselle tai suoraan suuhun ja syntynyt nuudelisoppa kippoon ja suuhun. Ennen kaikkea koko homma oli äärettömän hauskaa ja lisäksi myös oikein maistuvaa. Juhlajuomana oli tietysti Beerlaoa. Oltiin jouluisissa hassuttelufiiliksissä puette päällemme Chiang Maista ostetut Elmo- ja Cookie Monster -paidat ja lisäksi baarihenkilökunta jakoi ilmaisia tonttulakkeja. Vaikka siihen asti ei ollut vielä tuntunut joululta, niin kyllä se joulufiilis siitä sitten nousi ja seuraava vuorokausi kuljettiinkin niissä paidoissa ja tonttulakeissa ja toivoteltiin kaikille vastaantulijoille hyvää joulua. Ja ei, emme olleet humalassa, muuten vain hilpeällä päällä. Christmas spirit, you know 😀