Suomessa ostamamme 7 päivän Japan Rail Passit tulivat voimaan sunnuntaina 11.11. eli silloin jätimme Tokion taaksemme ja suuntasimme tutustumaan muuhun Japaniin. Periaatteessa seitsemän päivän aikanahan olisi ehtinyt vaikka minne ja tekemään vaikka mitä – reilipasseilla oltaisiin saatu liikkua ilmaiseksi junissa ympäri maan – mutta toisaalta tiedettiin, ettei oma pinna eikä voimat mahdotonta liikkumista jaksaisi ja toisaalta pikavisiiteillä saisi vain pintaraapaisun kuvan jokaisesta paikasta. Päätimme siis pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa eli suunnata ensin pariksi päiväksi maaseudulle ja sen jälkeen neljäksi yöksi Kiotoon. Seitsemäntenä päivänä suunnaksi pitäisikin sitten ottaa jälleen Tokio ja lentokenttä.

Takayama päätyi kohdelistallemme mitenkäs muutenkaan kuin Lonely Planetin suosituksesta. Pieni, suuri kaupunki Japanin vuoristoseudulla houkutteli monestakin syystä: junamatka sinne oli etukäteislupauksien mukaan upea, kaupunki sijaitsi vuoristolaaksossa ja lisäksi tarjoaisi kurkistuksen Japanin historiaan vanhojen rakennusten ja temppelien muodossa. Minuthan saa houkuteltua melkein mihin tahansa sanomalla “siellä on vuoria”, joten olin heti paikasta innostunut. Koska Tokiossa olimme yöpyneet hostellissa ja Kiotoon meillä oli varattuna hostelli, aloimme suunnitella Takayaman parin päivän reissua myös hieman lomailu- ja kulttuurikokemusmielessä. Ja varsinainen kokemushan siitä sitten kyllä tulikin.

Ryokan on perinteinen japanilainen majatalo, jollaisissa japanilaiset yöpyivät maata kiertäessään ja siellä liikkuessaan vuosisatoja ennen länsimaisten hotellien rantautumista maahan. Ryokanit ovat useimmiten perheomisteisia ja toimivat ns. täyden palvelun majataloina eli majoitukseen kuuluu useimmiten ruokailut. Joissakin ryokaneissa on myös oma “kylpylä” eli onsen. Onsen on yksi perinteisin japanilaiskokemus, minkä matkailija voi hankkia. Itse asiassa jotkut japanilaiset ovat kuulemma sitä mieltä, että onsen on ainoa täysin japanilainen juttu, mitä Japanilla on tarjota; kaikki muut perinteet ovat enemmän tai vähemmän muualta Aasiasta tuotuja ja matkittuja.

Onseneita on yksityisiä, majataloihin sisältyviä, luonnonlähteistä syntyneitä, julkisia, suuria ja pieniä. Käytännössä kyseessä on siis kuuma lähde, hot spring, jota käytetään kylpemiseen ja peseytymiseen. Japanissa näitä onseneita on Lonely Planetin mukaan enemmän kuin missään muualla maailmassa; paljon enemmän kuin esimerkiksi Islannissa, jota ainakin Suomessa pidetään kuumien lähteiden maana. Esimerkiksi julkiseen onseniin (nimeltään sento) meneminen tapahtuu about näin: Maksat sisäänpääsymaksun jos sellainen on, riisuudut ja jätät omaisuutesi lukittuun kaappiin, peseydyt ja sen jälkeen istut kuumaan altaaseen. Kun olet saanut tarpeeksesi, peseydyt/huuhtelet itsesi ja pukeudut ja poistut. Kuulostaako mitenkään tutulta?

Olin etukäteen hieman huolissani siitä, pääsenkö itse onsenia ollenkaan kokeilemaan – japanilaisiin kylpylöihin ei pääsääntöisesti pääse, jos omistaa tatuoinnin, jota ei pysty helposti peittämään esim. laastarein. Tatuoinnit yhdistetään Japanissa mafiaan ja kylpylät eivät halua tiloihinsa mafian jäseniä selvittelemään välejään. Ehkä ymmärrettävää. Toki kuulemma joihinkin kylpylöihin tatuoituja turisteja kuitenkin päästetään, mutta kielimuurin ollessa sitä mitä se oli, en ollut kovin innokas lähtemään kyselemään jokaisesta julkisesta kylpylästä mikä heidän kantansa tatuointeihin oli. Takayama ja ryokan to the rescue.

Päätimme splash it out eli pistää rahaa menemään ainutlaatuisen kokemuksen toivossa ja varasimme kaksi yötä Takayaman ehkä parhaasta (ainakin Trip Advisorin mukaan) ryokanista. Yöpymiseen sisältyi illallinen ja aamiainen huoneeseen tarjoiltuna tyypilliseen japanilaiseen kaiseki-tyyliin eli mentaliteetilla “monta pientä ruokaa”. Olin jälleen järjettömän onnellinen siitä, että Ville oli mukana reissussa – yksin ei vastaavaan kokemukseen olisi mitenkään ollut varaa, kahdelle hengelle jaettuna tyyris hinta oli silti tyyris, mutta jollain tavalla perusteltavissa.

Kahdesta Takayaman yöstä tuli todella ikimuistoiset. Söimme mitä erikoisempia japanilaisia ruokalajeja (välillä en edes tiennyt mitä suuhuni laitoin), kävimme kylpemässä ryokanin omassa onsenissa (tatuoinnit ok), kiertelimme kaunista kaupunkia upeassa syyssäässä ja nukuimme ehkä parhaimmat yöunet ikinä (no, ainakin tässä reissussa tähän mennessä). Olimme myös eniten ihmeissämme koskaan (meillä oli periaatteessa omat huonepalvelijat, jotka toivat tarjoilivat ruoat huoneeseemme), päivärytmimme säännöllisempi (kasilta ylös ja kympiltä nukkuun), kohteliaampia (arigato, kiitos ja kumarrus) kuin edes osasimme olla ja nautimme pirusti joka hetkestä.

Onsen oli aivan uskomattoman upea kokemus. Ryokanimme oma oli jaettu erikseen miehille ja naisille ja pukuhuoneessa oli tarjolla vapaasti kasvojen pesuaineita, kampoja, höyläteriä jne. Pesuhuone oli yhdistetty altaan kanssa samaan tilaan ja siellä käytössä oli shampoot, hoitoaineet ja pesuaineet. Itse kuumavesiallas oli matala kahluuallas (ehkä hieman yli polven), jonne istuttiin nautiskelemaan höyryävän kuumasta vedestä, joka tuntui rauhoittavan ja rentouttavan jokaisen solun. Kokemus muistutti erittäin paljon saunomista – lopulta vedestä oli pakko nousta haukkaamaan happea ja suihkuttelemaan viileällä vedellä. Ehkä upeinta oli kuitenkin ulkona sijainneet pikkualtaat, joiden vesi oli ilmeisesti yhtä kuumaa, mutta yhdistettynä raikkaaseen vuoristoilmaan ja pimeään iltaan saivat olon tuntumaan niin ylelliseltä, ettei voinut kuin itsekseen hymyillä ja huokailla. Kaikkiin altaisiin juoksi koko ajan uutta kuumaa vettä kauniista vesiputoustyyppisestä putkesta ja veden jatkuva solina rauhoitti tunnelmaa myös ihanasti. Lisäksi molempina iltoina sain kylpyä käytännössä yksin, samoin Ville. Ilmeisesti muille ryokanin asukkaille oma suihkukoppi oli tätä kokemusta miellyttävämpi ja toisaalta ymmärrän kyllä; ehkäpä vieraiden ihmisten kanssa alasti oleminen on meille suomalaisille hieman muita ihmisiä helpompaa ja luonnollisempaa.

Ilta-aikaan meidän oletettiin pukevan päällemme yksinkertaiset puuvillaiset yukatat, vähän kuin aamutakit ja ne päällä nautimme myös huoneeseen tarjoillut ruoat. Ruokapöytänä toimi matala pöytä, jonka ääressä istuttiin jalat suorina tai ristissä jännillä jalattomilla tuoleilla. Koko huonetta peitti tatamimatto, jolle illan tullen sijattiin myös kaksi futon-petiä. Tyyny oli eräänlainen kaurasäkki ja peitto tuntui ja näytti yhtä painavalta kuin itse patja. Ja ruokatarjoiluthan olivat valtavat; yhdentoista-kahdentoista  lajin illalliseen (riippuu miten ruokalajit laskee) käytimme iltaisin reilut puolitoista tuntia ja kuuden-seitsemän lajin aamupalaan (japanilaistyyliin myös kalaa ja riisiä) noin tunnin. Illalliseen kuului myös maistiaiset hida-beeffiä eli kuuluisaa japanilaista lihaa, joka oli kyllä aikasta maukasta.

Illallinen ryokanissa ja minä yukatassa. Ja kyllä, kaikki tuo mun edessä ja kuvassa näkyvä ruoka oli mulle.

Tällainen aamupala.

Niin ja käytiin me siinä kaupungilla kuljeksimassakin katsomassa markkinakujia, temppeleitä, vanhoja rakennuksia ja eräässä panimossa pääsimme maistamaan erittäin hyvää sakeakin (myöhemmin ostin itselleni erittäin pahaa sakea pienen pullollisen).  Plus se junamatka oli oikeasti aivan mieletön.

Joen rannassa Takayamassa

Kaupunkikierroksella Takayamassa

Takayama muodostui monella tapaa Japanin reissumme kohokohdaksi. Kuvapostaus Takayamasta tulossa piakkoin.