In love with Pai



*hypähdys tähän päivään, postaukset Chiang Maista tulevat jälkijunassa*

Ollaan oltu melkein viikko Paissa, joka on pieni 2000 asukkaan kylä pohjoisessa Thaimaassa, aika lähellä Burman rajaa. Vakituisten asukkaitten lisäksi Paissa on varmaan at any given moment ainakin saman verran turisteja ja high seasonin aikana varmaan tuplasti asukasmäärän verran. Pai on täynnä majoitusvaihtoehtoja hostelleista hienoihin bungalowikyliin ja osa majoituspaikoista on kylän keskustassa, mutta suuri osa myös keskustan liepeillä. Myös ravintolaa löytyy joka lähtöön eli valinnanvaraa myös sillä saralla on paljon. Tuntuu siltä, että kukaan Pain asukkaista ei varsinaisesti “käy” töissä, sillä kaikilla tuntuu olevan oma tai perheyritys joko majoituspaikan tai ravintolan tai käsityömyymälän muodossa.

Me ollaan täysin rakastuttu tähän paikkaan. Kylä sijaitsee vuoristolaaksossa eli vuorien ympäröimänä (ja tiedätte varmaan mitä mieltä mä oon vuorista) ja koska itse kylä on pieni, on joka puolella myös paljon peltoja ja metsää. Meidän majapaikka on 2,5 km päässä kylän keskustasta, mukavan 10 minuutin skootterimatkan päässä ravintoloista ja hälinästä. Paikan nimi on Bueng Pai Farm (tulkaa tänne, jos ikinä satutte oleen Paissa!) ja paikka on heaven on earth. Keskellä bungalowikylää on kaksi isoa kalalammikkoa, joissa tietysti on suihkulähteet. Lisäksi tilalla on uima-allas, kaksi riippumatto-/loikoilukatosta, lukuisia pöytärykelmiä, nuotiokatos, auringonottopaikkoja, paljon nurmikkoa, respa, yhteiskeittiö ja tietysti itse bambobungalowit, joita on 12 kpl. Täällä on niin uskomattoman rauhallista ja rentoa, että heti ensimmäisen päivän jälkeen pidennettiin meidän Paissa oloaikaa neljästä yöstä seitsemään. Oon koko ajan ollut sitä mieltä, että Thaimaa ei ole mun paikka, mä en ikinä voisi täällä asua mut Paissa mä voisin, ehdottomasti. Ehkä sitten eläkkeellä 😉

Ollaan siis käytännössä makoiltu auringossa ja varjossa, luettu kirjoja, roikuttu netissä (Ville vähän enemmän kuin mä, mä oon itse asiassa vähän vieroittunut koko laitteesta), käyty ajelemassa skootterilla katsomaan paria vesiputousta ja auringonlaskua kahdelta eri näköalapaikalta. Käytännössä päivät menee siis tahtiin: herätään, syödään aamupalaa bungalowikylän listalta (järjettömän hyviä aamupalavaihtoja), hengataan koneella tai luetaan, hengataan lisää, käydään lounaalla, hengataan ja katsellaan auringonlaskua, käydään illallisella ja mennään nukkumaan. Bliss, total bliss.

Huomenna meidän pitää täältä sit kuitenkin lähteä. Meidän Thaimaan viisumit umpeutuu 23.12. eli siihen mennessä pitää poistua maasta ja ollaan varattu paikat Strayn (sama firma, jota käytin Uudessa-Seelannissa) bussista, jonka kyydissä kierrellään Laosia sitten ainakin uuteen vuoteen saakka. Huomenna matkustetaan siis takaisin Chiang Maihin yhdeksi yöksi (samaa kiemurtelevaa tietä takaisin, joku on laskenut, että siinä tiessä on 762 kurvia), ja sitten sieltä seuraavana päivänä yhdeksi yöksi rajalle Chiang Khongiin. Siitä alkaa sitten Laosin seikkailu 😀

Bueng Pai Farm, Pai, Thailand

Meidän ihana mökki Bueng Pai Farmilla.

 

Bueng Pai Farm, Pai, Thailand

Meidän majapaikka <3

 

Bueng Pai Farm, Pai, Thailand

Majapaikan uima-allas. Kerran kävin testaamassa ja oli muuten myös eka kerta tässä reissussa, kun laitoin biksut päälle!

 

Iltavalaistusta majapaikastamme.

Iltavalaistusta majapaikastamme.

 

Chiang Mai to Pai, 762 curves

Joku on laskenut, että matkalla Chiang Maista Paihin tiessä on 762 mutkaa – kokemuksen perusteella voisin sanoa, että juu, aika tarkalleen näin 😉

 

Riding a scooter in Pai, Thailand

Skootterointia Paissa.

 

Burger Queen in Pai, Thailand

Parhaat burgerit Paissa ja koko Thaimaassa.

 

Burger Queen burgers in Pai, Thailand

Nam.

 

Second World War bridge in Pai, Thailand

2. maailmansodan aikainen silta Paissa.

 

Pai Canyon, Thailand

Auringonlasku kanjonilla.

 

Waterfall in Pai, Thailand

Etsi kuvasta Ville.


by Mari in Suomeksi

Add a comment / Kirjoita kommentti